Puolitoistavuotta hermolepoa remontoinnista on ohi. Vajaan kolmen viikon kuluttua taas pakataan, siirretään, suojataan ja lopuksi siivotaan sotkut. Unelman toteutumisella on nyt päivämäärä.

1075966.jpg

Tästä on haaveiltu yli seitsemän vuotta - siitä asti kun taloon muutettiin. Toissakesäisen remontin "keskenjäänyt osuus" on ollut ruma reikä olohuoneen lattiassa, nurkassa, muurin kupeessa. Parin kuukauden kuluttua, kuivatuksen jälkeen siinä on jotain isoa vaaleaa, lämmintä ja pyöreää. Kruunukseen se saa jotain vanhaa ja kierrätettyä uuden höysteeksi. 

Toisestakin haaveesta tulee pian totta, sen laskennalliseen eräpäivään viitisen viikkoa. Jännäksi menee, kumpi ehtii ensin...

- - - - - - - - - -

Muutama sana arpajaisiin osallistuneiden kommentista, nehän olivat melkein kuin yhdestä suusta - kirjoita mistä tykkäät. Toki näin olen tehnyt ja aion jatkossakin. Koska leipätyökseni tuotan toisten määrittelemää ja tilaamaa sisältöä erilaisiin medioihin, haluan toki harrastuksen kohdalla kaiken olevan omaa, henkilökohtaista ja vapaaehtoista. Ammattiminä kuitenkin puskee väkisin läpi, kun alan pohtia millaista yhdistelmää eri aiheista yksi blogi kestää. Puutarhablogini kohdalla olen huomannut useamman blogin pitämisen hankalaksi, mutta silti haluan sen pitää erillään koska koen sen olevan omanlainen maailmansa.

Ehkä kuitenkin sisustaminen ja remontointi ovat eräänlaista käsityötä nekin ja sisältävät visuaalista perspektiiviä siinä määrin että sopinevat asustelemaan samassa blogissa. Ja perheenäiti kun olen, lapset ja perhe-elämä vilahtelee varmasti joka välissä. Ainoa asia jotan tietoisesti vältän vuodattamasta liittynee työhön ja ammattiin. Enimmäkseen kotona työtäni yrittäjänä tekevänä on muutenkin vaikea erottaa työ vapaa-ajasta, joten blogi saa pysyä työvapaana vyöhykkeenä.

Joku kommentoineista kyselikin mitä blogeja itse seuraan. Lupaan lähitulevaisuudessa koota blogilistan omista suosikeistani, sekin varmasti valottaa paljon sielunmaisemaani.