Näinä päivinä luultavasti pidetään korttisulkeisia muuallakin kuin meillä. :)

Tänä vuonna päätin päästä helpolla piirtämällä kuvan ja printtasin korteiksi. Yleensä meidän kortit ovat olleet askarreltuja tai piirrettyjä, siis yleisesti ottaen huomattavasti suuritöisempiä. Mahtaakohan kortin kuva olla vielä ajantasalla kun kolahtaa saajan postiluukkuun, masuvauvaa tarkoitan... Kortin sisälle kirjoitellaan ja runoillaan henkilökohtaisempia terveisiä kullekin kortitettavalle erikseen.

1127003.jpg

Lisäksi piirtelin vektorigrafiikkaohjelmalla pakettikortteja. Niiden suunnitteluun tulee suorastaan himo, eri kuvia, eri värivaihtoehtoja, eri kuoseja...

Pakettien koristukseksi olen myös tehtaillut aika läjän kangassydämiä. Risulintu kyseli kommenteissa mistä tuota kangasta löytyy. Itse bongasin sen vahingossa täkäläisestä pienestä käsityöliikkeestä ihan sattumalta. Odotin vuoroani palveltavaksi ja silmiin osui nurkasta läjä tilkkutyökankaita. Aika hinnakkaita, mutta puolenmetrin palasesta saa montakymmentä sydäntä.

1127004.jpg

Ystävättären Clapotis-pakettiin printtasin mukaan tarinan huivin ohjeesta ja suunnittelijasta. Huivi tosiaan lennähtää ensi viikolla Pariisiiiiiin... voi kun pääsis mukaan! (Ei vaiskaan, minä haluan synnyttämään!!! En jaksais enää yhtään olla tämän mahani kanssa.)