Neuleet on olleet jotenkin tahmeita pari viikkoa. On siellä jotain sukkaa, säärystintä ja mallitilkkua puikoilla ja viikon verran olen virkannut ikuisuusprojektiani, tytön päiväpeittoa.
Perjantaina ohi kulkiessani poikkesin askartelukauppaan ja koska siellä ei myyty etsimääni linolevyä (mistä sitä oikein saa?) ostin sitten läjän helmiä.

Kovin nostalgisissa tunnelmissa eilen illalla väänsin näitä. Näiden kuvien myötä lähetän terveisiä Minna-serkulleni, jolla oli lapsena paksut letit ja niissä oli aina tälläiset pompulat.

Minä kutsun vieläkin kaikkia hiushärpäkkeitä pompuloiksi. Koska ne froteelenkit tuli ja nämä hävisivät? Oliko se jo 80-luvulla? En millään muista ja olen niin korvesta kotoisin että sinne muutenkin tuli kaikki jälkijunassa.

Kaulanauhaa ja rannekoruja piti myös saada. Päällä on akuutti puutostila juuri näille väreille.

Samalla väänsin pussillisen turkooseja helmiä silmukkamerkeiksi. Näillekin on tarvetta, ne mun systeemit on olleet vähän noloja. Niin kauniita silmukkamerkkejä on netti pullollaan, mutta minua on häirinnyt se että myyntisettien merkit ovat aina samanlaisia. Minusta niiden pitää olla ehdottomasti erilaisia.
Miten näistäkin kuitenkin tuli samanlaisia. En tiedä. Kai se on jokin neuroosi.

Ja tälläinenkin neuroosi meillä. Roskiskuntoon luetut ja levinneet lastenkirjat (jotka on joskus vuonna kivi ja kirves hankittu kirjaston poistomyynnistä) saivat vielä uuden elämän. Kirjekuorina.
Näihinkin tulee himo. Roskapaperit ja pakkaukset näkee nyt potentiaalisina kirjekuorimatskuina. Mitään ei enää raaskisi heittää pois. Ukkokulta huokailee raskaasti, olen raivostuttava hamsteri.