Viime viikot olen siivonnut kaappeja ja nurkkia ja häsännyt vauvan vaatteiden kimpussa hirmuisella vimmalla. Kuin ihmeenkaupalla jossain välissä on valmistunut jotain puikoiltakin.

Edellisviikon maanantaina ryntäsin hakemaan kaupasta sukkalankaa ja kun vaarin kaurapuuronväriset perussukat olivat valmiit huomasin olevani viikon verran etuajassa. Vaihdoin värit toisinpäin ja aloitin uudet ja nyt oma ukkokultanikin saa sukat. Ja vielä riitti lankaa vauvansukkiinkin. Isompiin haen vielä kaupasta lakupussit ja tummaa olutta piilotettavaksi sukanvarteen ennen paketointia. Isänpäivälahjuksia siis.

1047566.jpg

Perussukkia vaarille, miehelle ja vauvalle
Malli: se oma perinteinen, toisissa saapaskantapää, toisissa tiimalasi
Koko: isoille ja pikkuruiselle
Lanka: Novitan Seitsemän Veljestä
Puikot: 4 bambut, vauvansukat 3,5
Muuta: Nelosen puikoista yksi on hukassa, joten neuloin neljällä puikolla. Ja niistäkin yhdestä kissa on pentuna järsinyt pään rikki. Vähän vekslaamista, mutta onnistuihan se näinkin. 

Tätä etanapipoa olen useasti katsellut Maarun Tikkunuottasilla-blogissa, mutta varsinaisen inspiksen toteutukseen asti Tiinalta kun hän teki tämän maahismyssyn. Tämä on just niin hauska kuin miltä se näyttääkin.

1047560.jpg

1047562.jpg

Etanapipo
Malli: Maarun Etanapipa
Koko: 3-4 v
Lanka: liukuvärjätty hahtuva
Puikot: 6 puikot (? en enää muista ihan tarkkaan...)
Muuta: jonottaa ompelupöydällä vuoritettavaksi. Tyttären mielestä kutittaa. 

No sitten törmäsin hiljattain Novitan Karusellista neulottuun pipoon jossain blogissa, en vaan enää muista missä. Ja kun näytti jotenkin niin kivalta noi värit, ostin lankaa kerän vaikka en näistä nirskunnarskunlangoista erityisemmin perusta.

1047557.jpg

1047556.jpg

Karusellipipo
Malli: sieltä hatusta taas, ihan summamutikassa
Koko: oma pää
Lanka: Novitan Karuselli
Puikot: 6 sukkikset ja kukkasiin 5 virkkukoukku

Päässä sata ideaa ja pesänrakennus tosiaan pahasti akuutti. Pari viikkoa on mennyt vauvanvaatetta pestessä ja silittäessä. Paria kirppariostosta lukuunottamatta mitään uusia hankintoja ei ole tehty ja silti vaatetta ja tarviketta on laatikkokaupalla ja riittäisi vaikka nelosille. Ainoastaan vaatekaappi/lipasto vauvanvaatteille ja pikkuruinen talvihaalari tarvitaan vielä.

Valtava vauvamasu alkaa olla jo aikamoinen hidaste, viikkoja täynnä nyt 33 tai jotain. (Laskettu aika on joulunpyhinä.) Pari viikkoa sitten kärvistelin tosi kipeän selän kanssa, pari päivää taisi mennä maatessa. Kun selkä parani, alkoivat harkkasupistelut ja taas pötköteltiin. Ja tällä viikolla taas ei mitään vaivoja. Lakkosynnytystä en uskalla edes vielä ajatella, oman kylän pieneen ja kotoiseen synnäriin ei lakon aikaan pääse, joka tuntuu ihan karmealta. Ties minne tästä lähdetään, uhkailivat ettei ruuhkan sattuessa edes puuduksia välttämättä saa... Mutta mitä näitä etukäteen murehtimaan, avoimin mielin vaan tulta päin.  :)

Mutta ennen synnäriä on vaikka mitä: huomenna ukkokulta lupasi kärrätä minut ja mahani Ikeaan (ihmeiden aika ei ole ohi!), Tampereen messut ensi viikolla ja monenlaista muutakin kissanristiäistä on lähiviikkoina tiedossa. Yrittäjänä minulla ei pahemmin ole vauvalomaa, joten töitäkin pitää tehdä, joulua laitella ja neuloakin aion jossain välissä. Että jotain pientä puuhaa tiedossa.