Edit klo 20.15: alempana, helmijuttujen ostopaikka.
Sori tämä pätkiminen, työt haittaa niin pahasti näitä harrastushommia että pitää rääpiä rivi sinne, rivi tänne. Vähän samaan tapaan kuin neuleetkin. Mutta kyllä nämä messuhankinnat ja tarinat on kirjattava ylös, Helmiskin siitä kirjoitteli. Olen monesti katsonut viime ja edellisvuoden hankintoja ja miettinyt miten enemmän tai vähemmän tarkkaan ne on tullut neulottua.
Eli poistuin perjantaina messuilta kesken kaiken ja tajusin siinä bussissa unohtaneeni lahjukset ja monen monta ständiä joilla en ehtinyt vierailla. Löysin siskon Tampereelta ja käytiin nostamassa hieman verensokeria jotta jaksettiin taas shoppailla. Hätäpäissäni tein - mielestäni oikeastaan aika onnistuneita -suunnitelma B:n mukaisia lahjushankintoja ja tulipa samalla ostettua kotiin hieman uusia joulukoristeitakin.
Lauantai-aamuna, perjantaisesta "virkistäytymisestä" vironneena alkoi harmittaa messujen suhteen vielä enemmän. Siskoa ei kovin kauaa tarvinnut houkutella ylimääräiselle shoppailukierrokselle Mansen suuntaan, joten eikun tytär 4-v. kyytiin ja menoksi. Viettettiin siinä sitten messuilla tosi mukava kolmetuntinen äiti-tytär-kokoonpanolla. Tyttö viihtyi yllättävän hyvin, nähtävää oli paljon eikä edes eksynyt minusta kertaakaan siellä tungoksessa.
Kovasti yritin bongailla neulebloggareita, mutta en ketään tunnistanut! Eikä kukaan minuakaan tunnut hihasta nyppimään, harmi. Ensi vuonna pitänee oikein sopia jotkut messutreffit!
Messusaalis oli neuleisiin liittyen tämän näköinen:
Pari sukkakirjaa Hobboksilta, Toikalta Putkis-matonkudetta virkattavaksi, pari hahtuvakerää entisten kaveriksi, karheaa hamppulankaa (älkää kysykö mistä, en muista) pesulappukokeiluja varten sekä jotain käsinkehrättyä Vihreästä Vyyhdistä. Sieltä myös kokeeksi surinainen virkkuukoukku matonkudetta varten.
Tytär on innostunut helmitöistä ja ostinkin Outin vinkkaamana ja asiantuntevalla opastuksella metallisia "tähtipohjia" sekä siihen erilaisia helmiä. Kiitos Outi! Suurin osa tähdistä oli valmiina jo perjantai-iltana kun tytär (4 v.) innostui niistä ihan mahdottomasti. Eli tyttö pujotteli itse helmet ja minä väänsin sakaran pään kiinni. Näitä tarvikkeita hankittiinkin sitten lauantaina lisää ja tähtitehdas pyörii nyt täyttä päätä. Tähdet ovat kivoja pikkulahjoja jouluksi, keksittiin jo monta lahjonnan kohdetta.
Edit: Tähtipohjia löytyy ainakin HelmiQ:n nettikaupasta. Sitä en enää muista oliko se saman firman ständi josta nuo kuvassa olevat ostettiin.
Muutama muukin joululahja messuilta tarttui mukaan, mutta niistä ei sen enempää. Messut olivat aika samanoloiset kuin ennenkin ja kuten ekassa osassa jo mainitsin, ei oikein mitään erityisen uutta ollut tarjolla. Tai sitten en vaan itse ollut vastaanottavaisella tuulella. Kotona neulekoreissa on tosi monta keskeneräistä työtä, ehkä sekin vaikutti siihen etteivät langat erityisesti houkutelleet.
Vahvempia sukkalankoja yritin oikeastaan haeskella, mutta valikoima tuntui olevan painottunut enemmän ohuisiin lankoihin. Tai sitten ei löytynyt mieleisiä sävyjä, ne vaan ei puhuneet mulle.
Jotain valmistakin olisi muistiin merkittävä, kunhan saisin vain ne kuvattua. Tänään paistoi aurinkokin niin kauniisti, että oikein harmitti kun en ehtinyt kuvailemaan. Onneksi huomenna on päivä uus. Nyt takaisin ahjon ääreen.
Kommentit