Lankaliigan pienimuotoinen, mutta sitäkin kivempi pikkujoulutapaaminen oli viime lauantaina. Kohokohta oli tietenkin pienet, pehmeät paketit. Minä sain näin ihanan jouluisen paketin!
Ihanan jouluiset Novitan Rosee mohairit ja pikkuinen huopainen tonttu-ukko. Lisäksi tonttu sujautti mukaan tonttukynttilän kiitoksena liigan julisteista. Kiitos!
Yllättäen viimeaikaiset kädentuotokset ovat liittyneet jotenkin jouluun. Korttipaja on takonut viimeisen viikon. Ensin kuvattiin ja printattiin perheen jouluterveiset. Neiti 4 v. jaksoi kirjoittaa yli 30 korttiin oman nimensä! Nimenkirjoitus opittiin vasta tässä syksyllä, joten hyvää harjoitusta näppärälle ja innokkaalle kynänkäyttäjälle.
Firman kortit meinasivat jäädä lumisia kuvauskelejä odotellessa kokonaan tekemättä. Kunnes eräänä iltana sain taas saunassa idean ja eikun yöllä kokeilemaan. Revitystä vanulevystä, kartongista syntyi ompelukoneella sydänkortit. Kutsutaisko tätä nyt vaikka vapaaompeluksi, kun vapaalla kädellä huristelee menemään?
Ja on jotain neulottukin. Ei pitänyt näitä ennen joulua tänne laittaa, mutta laitan kuitenkin. Unohtuvat muuten kuitenkin muistiin merkitä. Ja tottapuhuen en ole enää ihan varma kenen pakettiin nämä sujautan.
Hahtuvalapaset
Malli: oma
Lanka: Luonnonvalkoinen ja sinisissä liukuvärjätty hahtuva, 2 kerroksen raidat
Koko: n. 7,5 (oma käsi)
Puikot: 5 bambusukkikset
Muuta: Silmukoita 36. Neulottu kahdella säikeellä, konepesu 40 asteessa.
Peukkuun 16 silmukkaa, luodessa pari enemmän jotka kavennetaan hetikohta pois.
Pituutta ennen huovutusta n. 32 cm = pesun jälkeen n. 5 cm lyhyempi. Peukun pituus ennen pesua n. 8-9 cm.
Sinivihreät olivat pesukoneessa olkkarin ohuiden verhojen kanssa ja huovuttuivat juuri sopivasti. Ruskearaidalliset neuloin hieman pidemmiksi kuin siniset. Pesin ne koneessa, joka oli täynnä pyykkiä ja lopputulos oli hmm... huovuttunut. Niistä tuli hieman pienemmät kuin sinisistä!
Pikkuhiljaa virittäydytään täälläkin joulutunnelmiin, vaikka viikonloppuna vietetäänkin 1-vuotiskemuja. Talo täyttyy polvenkorkuisista ja vähän isommistakin juhlijoista, joten vauhdikas viikonloppu tiedossa. Jätän joulujärkkäilyt ja koristelut suosiolla alkuviikkoon. Joulunpyhiksi rauhoitutaan oleilemaan oman perheen kesken, sillä joulun jälkeen taloon virtaa taas kyläilijöitä ja juhlijoita. Joulusta odotan itse eniten sitä että saisin pari päivää neuloa, neuloa, neuloa...
Kommentit