Koko viikko vierähti ristiäisten valmisteluihin. Jonain päivänä ulkona pilkottava aurinko innoitti tarttumaan kameraan ja nappaamaan pari kuvaa valmistuneista töistä. Itselleni sain aikaiseksi pitkät sukat, jotka ovatkin olleet jalassa valmistumisestaan lähtien aamusta iltaan. Ovat ekat "väärinpäin" neulomani. Taidankin jatkossa neuloa vallan sukat näinpäin. On ihan peppifiilis kun näillä hiihtelee kotosalla.
Omat Polvisukat
Malli: oma, kärkialoituksella (kuten Kristel Ullassa opettaa)
Koko: oma eli 37
Lanka: Online Supersocke
Puikot: 3 bambusukkikset
Ja villavaippavauvalla on tietysti aina villasukat jalassa. Nämä Lanettin värit halusivat ihan välttämättä mukaan lankakaupasta. Paljoa ei näihin lankaa uponnut, joten mitähän kivaa näistä väreitä muuta keksisi?
Vauvan sukat
Malli: oma perussukka tiimalasikantapäällä
Koko: vauva
Lanka: Lanett
Puikot: 2,5 bambusukkikset
Eilen lauantaina vauva siis sai nimen. Etunimi oli tiedossa jo ennen syntymää, mutta toisesta nimestä oli kädenvääntöä miehen kanssa, asia ratkesi vasta vartti ennen papin tuloa. Etunimi on ollut tosi suosittu vuoteen -59 asti, jonka jälkeen suosio romahti. Viime vuosina taas on näitä kaimoja alkanut ilmaantua. Toinen nimi on mieheni etunimi, hän itse ei sitä olisi halunnut!
Vauva kastettiin sukumme kastemekossa, jonka äitini on neulonut villalangasta vuonna -83. Tuolloin syntynyt pikkuveljeni kastettiin tässä mekossa ensimmäisenä. Sen jälkeen kaikki lähisuvun syntyneet vauvat, omat lapseni mukaanlukien ovat saaneet nimensä tässä mekossa.
Kovin on mekon luonnonvalkoinen väri kellastunut vuosien mittaan, mutta muuten hyvin säilynyt kuosissa.
Kiitos vielä kaikille You Make My Day-tunnustuksista. Itse haluan antaa tunnustuksen kaikille teille jotka jaksatte kommentoida niin minun kuin muidenkin kirjoituksia. Niiden ansiota on että tämäkin blogi päivittyy! Itse en viimeaikoina ole ehtinyt edes miettimään kommentointia, kaiken likenevä nettiaikani menee suosikkieni päivitysten lukemiseen.
Kommentit